Formula I
Tämä leikki on muunneltavissa. Lapset voivat juosta, hiihtää, kävellä takaperin jne.
Osallistujat asettuvat rinkiin. Ohjaaja antaa jokaiselle osallistujalle yhden Formula I kuljettajan nimen. Kunkin kuljettajan nimi annetaan vähintään kahdelle osallistujalle.
Leikki alkaa kun ohjaaja huutaa jonkin kuljettajan nimen, esim. Häkkinen. Kaikki, joilla on tämä nimi, juoksevat, hiihtävät tai kulkevat takaperin yhden kierroksen ringin ympäri ja sen jälkeen takaisin omalle paikalleen varikolle.
Jotkut osallistujista voivat olla sellaisia, joiden on juostava tai hiihdettävä useampia kierroksia, ennen kuin he voivat palata varikolle. Ohjaaja voi myös huutaa kaksi nimeä kerrallaan. Ne osallistujat, jotka kolaroivat, tippuvat pois leikistä.
Lähde: Skidkul aktiviteter; FSS
Gerd Mattsson-Turku, Tapio
Sukset jalassa voi leikkiä ja pelata monia samoja leikkejä ja pelejä kuin ilmankin suksia. Jalkapallo, polttopallo ja erilaiset käsipallosovellukset ovat pelejä joiden parissa viihtyy vanhempikin.
Leikkimiseen ja pelaamiseen suksilla sopii parhaiten laaja tasaiseksi tampattu kenttäalue.

Tulosta