Malmarin vanha isäntä Heikki Talvelan puhe

"PUU PULASTA PELASTAA" oli eräs viime sotien aikana synnytetty iskulause. Suomen metsät olivat silloin se elämisen lähde, johon kansakuntamme joutui hädässään jälleen turvautumaan, kuten niin monesti aikaisemminkin historiansa aikana. Tosin ei enää tarvinnut tehdä puusta pettuleipää, mutta valtaosa kaikista välttämättömyystavaroistamme oli kuitenkin alkuperältään metsiemme tuottoa.

Autot ja traktorit kulkivat häkäpönttöihin kaadettujen puupiikkeiden tai sysimiiluissa hiillettyjen hiilien energialla. Junien höyrykattiloihin mätettiin halkoja. Voiteluöljytarpeet olivat lähtöisin tervahaudoista ja teollisuushartsi mäntypihkasta. Hevoset söivät rehuselluloosaa ja kansa kopisteli puukengissään puukuiduista valmistetut sillavaatteet yllään. Jotkut kohottivat mielialaansakin tikkuviinalla.

Teollisuuden raakapuuhuollon rinnalla oli rakennusten lämmityksessä turvauduttava lähes yksinomaan halkoihin. Viimeksimainittujen turvaamiseksi oli säädetty useita metsänomistajia velvoittavia lakeja. Niiden puitteissa suoritettiin mm. ns. hätähakkuita. Jokainen kotirintaman kansalainen määrättiin "mottitalkoisiin" ja esimerkiksi Tuusulasta näin hakatut halot ajettiin välittömästi Helsinkiin pantaviksi tuoreina suoraan kerrostalojen keskuslämmityspannuihin.

Sota-aika verotti Suomen metsiä rajusti. Sen jälkeenkin metsävarojamme tosin jouduttiin hakkaamaan vielä monia vuosia ankaralla kädellä. Toivoa herättämään keksittiin jälleen iskulause: PUULLA PAREMPIIN PÄIVIIN!" Jotta koko kansa olisi saatu tajuamaan, millainen rappio uhkasi "vihreätä kultaamme", järjestettiin kesäkuussa 1950 maassamme "Maailman ensimmäinen metsämarssi", kuten sitä mahtipontisesti nimitettiin. Sen suojelijaksi lupautui tasavaltamme presidentti J. K. Paasikivi. Hänen läsnäollessaan suoritettiin kampanjan avaus täällä Tuusulan Malmarissa.

Olemme nyt sen tapahtumapaikalla. Presidentin arvovaltaisen seurueen ja kutsuvieraiden ohella täällä oli joukko meitä talon omaa väkeä. Isäni talousneuvos Kauno Eetu Talvela toimi silloin minun tavoin talon vanhana isäntänä. Minä puolestani kuukausi aikaisemmin agronomiksi valmistuneena olin poikani Veli-Pekan paikalla tilan isäntänä. Muista silloin hankkeeseen osallistuneista haluan tässä tilaisuudessa erityisesti esitellä Tuusulan alueella yli 40 vuotta metsänhoidonneuvojana toimineen metsäteknikko Esko Tuomalan, ja silloisesta U-H MHL:sta metsänhoitaja Lauri Lamminpään. Näiden miesten kätten jälkiä me saamme nyt ihailla tässäkin metsikössä.

Mitä sitten tällä paikalla tapahtui 15.6.1950? Noin 20 aarin alalta oli edellisenä talvena kaadettu korjuukypsäksi varttunut männikkö. Sitten alue raivattiin aluskasvillisuudesta ja hakkuutähteistä. Toisena uuden metsäsukupolven syntyä edistävänä toimenpiteenä valmisteltiin kasvualusta sopivaksi siemenille. Se tapahtui silloisella uutuuskoneella, hevoslaikkurilla. Esko Tuomala ohjaili laikkuria pitäen kiinni sen sarvista ja minä puolestani ajoin hevosta. Männynsiemenien kylväminen tapahtui erikoisen kylvökannun avulla. Sen kiilamaisella pohjaosalla lyötiin laikkuun matala vako, johon sitten kahvassa olevaa vipua painamalla varisi pohja-aukosta muutamia siemeniä.

Presidentti Paasikivi kylvi henkilökohtaisesti siemenet kymmenkuntaan laikkuun, joista sitten nämäkin puut ovat ylenneet, kuten tuossa muistokivessä runollisesti todetaan. Tämä valtakunnan arvovaltaisimman henkilön näyttämä esimerkki sai sitten kautta maamme laajat joukot liikkeelle työskentelemään metsiemme hyväksi. Presidentti Paasikivi tunsi myöhemminkin suurta kiinnostusta kylvöstään nousseiden taimien varttumista kohtaan. Niiden menestymisen hän saattoi sitten henkilökohtaisestikin todeta käydessään kuusi vuotta myöhemmin paljastamassa tämän muistokiven.

Arvoisa Tasavallan Presidentti! Rohkenen toivoa, että myöskin Teillä olisi joskus myöhemmin tilaisuus vierailla uudelleen tällä samalla paikalla toteamassa, miten kohta istuttamanne muistopuu kohottaa latvaansa kohti taivasta.