Hiilen kierto ja varastot
Ilmakehän hiili kiertää metsissä: Ilmakehän hiili kiertää puuston, maaperän ja puusta valmistettujen tuotteiden muodostamassa systeemissä.
Metsät vaikuttavat maapallon ilmastoa säätelevien kasvihuonekaasujen, etenkin hiilidioksidin, määrään ilmakehässä. Puut ottavat hiilidioksidia ilmasta yhteyttäessään, varastoivat hiilen biomassaansa ja siirtävät sitä maaperään. Osa hiilen varastoista on puutuotteissa.
- Hiilidioksidia vapautuu takaisin ilmaan, kun pieneliöt hajottavat puiden jäänteitä maassa
- metsäpalot polttavat puita ja maaperää
- käytöstä poistetut puutuotteet hajoavat kaatopaikoilla tai ne poltetaan
- metsistä korjattua puuta poltetaan energian tuottamiseksi.
Metsien hiilinieluja ja -lähteitä säätelevät luontaiset tekijät ja metsien käsittely. Talousmetsissä metsien käsittelyllä on usein suurempi merkitys kuin luontaisilla tekijöillä. Yksittäisistä metsänkäsittelytoimista hakkuut vaikuttavat hiilinieluihin ja -lähteisiin eniten.
Hiilen kierto suomalaisessa talousmetsässä:
- Puut sitovat hiilidioksidia ilmasta ja varastoivat hiiltä biomassaansa sekä siirtävät sitä maaperään (t/ha/v).
- Talousmetsien sitomaa hiiltä varastoituu lisäksi niistä korjatuista puista valmistettuihin tuotteisiin.
- Hiilidioksidia vapautuu takaisin ilmakehään, kun pieneliöt hajottavat puiden jäänteitä metsässä, puuta käytetään metsäteollisuuden energiaksi, puusta valmistetut tuotteet hajoavat kaatopaikalla tai ne poltetaan (t/ha/v). - Puunkorjuussa ja metsäteollisuudessa tarvitaan lisäksi fossiilisia polttoaineita, joista aiheutuu hiilidioksiidipäästö (mustat katkonuolet, t/ha/v).
- Koko puuntuotantoketjuun varastoituneesta hiilestä noin kolmannes on puustossa, kaksi kolmannesta maaperässä ja muutama prosentti puusta valmistetuissa tuotteissa (vihreät laatikot, t/ha).
Päivitetty: 15.01.08

Tulosta