Hömötiaisleikki
Hömötiaiset keräävät syksyn aikana varastoon suuria määriä siemeniä. Osa kerätyistä siemenistä häviää, kun toiset linnut, kuten talitiaiset, ”varastavat” niitä.
Tämä leikki lämmittää kylmiä varpaita ja kuvaa lintujen ravinnonhakua ja selviytymistä.
1. Ryhmä jaetaan niin, että ¾ lapsista ovat hömötiaisia ja loput talitiaisia.
2. Rajaa noin 20 x 20 metrin alue, mieluiten metsässä.
3. Ryhmitä 15 siementä/lasta ”lintulaudalle” alueen keskelle. Alustana voi käyttää esimerkiksi muovipeitettä tai istuinalustaa.
4. Hömötiaiset ottavat 2 siementä kerralla ja piilottavat ne. Lapset saavat päättää, minne he piilottavat siemenet, esimerkiksi puunkuoren rakoihin tai sammalpeitteeseen maahan.
5. Talitiaiset saavat ottaa hömötiasten piilottamat siemenet, mutta ”lintulaudan” siemeniin ei saa koskea.
6. Hömötiaisten on pyrittävä piilottamaan siemenet niin hyvin, etteivät talitiaiset löydä ne.
7. Piilottaminen päättyy, kun ”lintulauta” on tyhjä. Nyt hömötiaisten tulee löytää piilottamansa siemenet. Talitiaiset saavat myös jatkaa siemenkätköjen etsimistä.
Sopivan ajan kuluttua leikki puhalletaan poikki.
a) Lapset asettuvat jonoon sen mukaan, kuinka monta siementä he ovat löytäneet.
b) Kuinka monella on yli 15 siementä?
c) Kumpi tapa toimi paremmin? Monta siementä samassa paikassa vai monta kätköä hajallaan?

Tulosta