Metsäpalo- ja myrskytuhoriski kasvavat
On arvioitu, että metsäpalojen todennäköisyys Suomessa kasvaa johtuen kesien pidentymisestä, ilmaston lämpenemisestä, kuivuusjaksojen yleistymisestä ja haihdunnan lisääntymisestä. Metsäpalojen lisääntyminen tulee vapauttamaan CO2-päästöjä ilmakehään, ja on mahdollista että eliölajien määrä palojen vuoksi vähenee.
Myrskytuhojen lisääntyneeseen todennäköisyyteen vaikuttavat roudan väheneminen ja ukkosmyrskyjen lisääntyminen. Ohentuneen routakerroksen myötä puut ovat heikommin maahan ankkuroituneina. Runsas ja märkä lumi sekä lisääntynyt tuulisuus voivat kaataa ja katkoa puita entistä herkemmin. Oksat ja latvukset alkavat taipua, kun lumitaakka ylittää 40 kg/m². Erityisesti männyllä lumitaakka jakautuu suhteellisen paljon latvukseen, minkä johdosta runko katkeaa usein aivan latvuksen alaosasta. Myrskyissä ja lumituhoissa metsään jäävä puusto lisää hyönteistuhojen riskiä.
Ilmastonmuutokset saattavat sotkea puiden kasvurytmiä ja altistaa puut pakkasvaurioille. Aivan viimeisimmät tutkimustulokset kuitenkin viittaavat siihen, ettei tällaisten tuhojen riski kasva nykyistä suuremmaksi.
![]() |
| Lauri Saaristo / Tapio |

Tulosta
