Ekoteollisessa puistossa materiaalit kiertävät suljetussa systeemissä

Ekoteollinen puisto on joukko paikallisia yrityksiä, yhteisöjä ja muita toimijoita, jotka vaihtavat keskenään energiaa, vettä, sivutuotteita sekä jätettä. Ekoteollisessa puistossa pyritään materiaalien suljettuun kiertoon luonnon ekosysteemien tavoin sekä tehostamaan ja vähentämään energiankulutusta. Teollinen symbioosi tai teollinen ekosysteemi ovat vaihtoehtoisia termejä ekoteolliselle puistolle. Ekoteolliset puistot voivat toimia esimerkkinä kestävän kehityksen mukaisesta teollisesta toiminnasta. Ekoteolliset puistot rakentuvat usein itsestään jonkin keskeisen toimijan ympärille, kuten sellu- ja paperitehtaan, mutta niitä voidaan myös suunnitelmallisesti rakentaa.

Suomalaista metsäteollisuutta voidaan pitää hyvänä esimerkkinä teollisesta ekologiasta. Metsäteollisuus perustuu pääosin uusiutuvaan raaka-aineeseen ja käytettävät energianlähteet ovat suurelta osin uusiutuvia. Metsäteollisuus käyttää tehokkaasti hyväkseen raaka-aineen, eli puun. Osa raaka-aineesta ja syntyvästä jätteestä hyödynnetään energiana, kuten sellun keitossa syntyvä mustalipeä. Pohjoismaiselle metsäteollisuudelle on tyypillistä muodostaa ekoteollisia puistoja sellu- ja paperitehtaiden ympärille. Niissä toimii usein voimalaitos, joka hyödyntää sellutehtaalla syntyvää kuorijätettä. Sähkön ja lämmön yhteistuotanto tuottaa lämpöä usein kunnalliseen kaukolämpöverkkoon sekä energiaa tehtaiden käyttöön. Lopputuote (paperi) voidaan myös hyödyntää uudelleen raaka-aineena.

Biojalostamot ovat nousseet esiin metsäteollisuuden tulevaisuuden kehityspolkuna kiristyvien kasvihuonekaasupäästötavoitteiden, biopolttoaineiden käytön tavoitteiden sekä metsäteollisuuden kiristyvän kilpailun vuoksi. Biojalostamoissa voidaan jalostaa esimerkiksi metsähakkeesta polttoaineita ja kemikaaleja. Moderni biojalostamo vastaa toimintatavaltaan ekoteollista puistoa.

Suvi Pakarinen SYKE 29.1.2010
Päivitetty: 15.04.10