Ilmastonmuutos voi vaikuttaa merkittävästi monimuotoisuuteen

Ilmaston muutoksella ennustetaan olevan monia monimuotoisuuteen liittyviä vaikutuksia, sillä metsien rakenteen ja puulajisuhteiden ennustetaan muuttuvan huomattavasti.  Ratkaisevia vaikutuksia voi olla esimerkiksi kasvukauden pitenemisellä, kasvillisuuden monipuolistumisella, talvisateiden runsastumisella, lumettoman kauden pidentymisellä ja sääilmiöiden äärevöitymisellä. Pohjoisten ekosysteemien tuottokyvyn ennustetaan kasvavan, ja tällä voi olla sekä myönteisiä että kielteisiä vaikutuksia metsien monimuotoisuudelle.

On arvioitu, että pitkällä tähtäimellä merkittävä osa nykyisistä habitaattityypeistä, eli lajityypillisistä tai ainutkertaisista elinympäristöistä, voi muuttua toisenlaisiksi ilmastonmuutoksen seurauksena. Boreaaliset havumetsähabitaatit voivat vähitellen muuttua lauhkean vyöhykkeen lehtimetsähabitaateiksi. Ilmastonmuutoksen vaikutukset näkyvät nopeimmin lajeissa, joiden leviämiskyky on hyvä ja sukupolviaika lyhyt. Esimerkiksi monet päiväperhoslajimme ovat parin viime vuosikymmenen aikana levinneet kymmeniä tai jopa satoja kilometrejä pohjoisemmaksi.

Kasvilajistollisia muutoksia ovat heinien ja ruohojen runsastuminen sekä vastaavasti varpu-, jäkälä- ja sammalkasvustojen väheneminen. Maaperäeliöstön ja hyönteislajiston arvioidaan monipuolistuvan lisääntyvän lehtipuuosuuden ansiosta. Linnustomme itäiset taigalajit (esim. lapintiainen, kuukkeli, pohjantikka) ja pohjoiset lajit taantuvat kasvavan lehtipuuosuuden vuoksi, jolloin eteläisten lintulajien osuus lisääntyy. Lehtipuuvaltaisissa sekametsissä elävät linnut (esim. mustarastas, kertut, sinitiainen) tulevat todennäköisesti yleisemmiksi.

Monimuotoisuuden ylläpitämiseen voi varautua

Suojelualueiden perustaminen ja niiden kytkeminen toisiinsa etelä-pohjoissuunnassa on yksi tapa varautua ilmastonmuutoksen vaikutuksiin. Ilmastonmuutoksen hillitsemiseen tähtäävät toimet voivat myös tukea luonnon monimuotoisuuden suojelua. Metsien hiilivarastojen lisäämiseksi vanhojen metsien määrää pitäisi lisätä. Vanhojen metsien ja lahopuun lisääntyminen puolestaan hyödyttävät monia taantuneita lajeja. Ilmastonmuutoksen johdosta vieraslajien elinolot voivat kehittyä suotuisiksi ja on mahdollista, että ne tulevat syrjäyttämään jo olemassa olevia lajeja.

 Risto Ranta / Tapio

Juha Siitonen ja Hannu Ilvesniemi METLA 29.1.2010
Päivitetty: 29.04.10
rehevä kasvusto
Ari Kotiharju / Tapio