Tulosta
Metsänhoito ja turvemaan kasvihuonekaasutase
Hakkuut, lannoitukset, maanmuokkaukset ym. metsänhoitotoimet vaikuttavat hiilen kiertoon turvemaan metsikössä. Perustuotanto vähenee päätehakkuiden jälkeen hyvin dramaattisesti, kun tuottava puustobiomassa poistetaan ja jäljelle jäävä pintakasvillisuus kärsii äkillisestä mikroilmaston muutoksesta. Orgaanisen aineen hajotus maassa jatkuu ennallaan, mutta koska pintakasvillisuus ei sanottavasti sido hiiltä, avohakkuualue on joitakin vuosia hakkuun jälkeen hiilen lähde. Pintakasvillisuuden elpyessä ja uuden metsän lähtiessä kasvuun hiilen sidonta alkaa, mutta virtojen suuruutta ei toistaiseksi tunneta.
Hakkuutähteistä, lähinnä puiden lehdistä ja neulasista, vapautuu ravinteita ja tämä ravinnepiikki saattaa nostaa N2O-päästöjä hetkellisesti hyvinkin voimakkaasti. Vaikutus on kuitenkin todennäköisesti lyhytaikainen.
Uudistamiseen liittyy yleensä maanmuokkaus, jolla pyritään parantamaan maan lämpö- ja vesioloja sekä vähentämään pintakasvillisuuden kilpailua. Lähtökohtaisesti siis pyritään muuttamaan oloja siten, että hajotus nopeutuu ja pintakasvillisuuden tuotos pienenee. Hakkuutähteiden ja erityisesti kantojen talteenotto biopolttoaineeksi pienentää maan hiilivarastoa, koska paikalleen jätettynä kannot ja paksujuuret hajoavat turvemaassa hitaasti.
Turvemaita lannoitetaan lähinnä fosforia ja kaliumia sekä hivenaineita sisältävillä lannoitteilla ravinnepuutosten ehkäisemiseksi. Typpeä ei yleensä lisätä. Joidenkin tutkimusten mukaan sekä typpi- että fosforilannoitus on lisännyt hiilen määrää maassa ja typpilannoitus on hidastanut orgaanisen aineen hajotusta. Toisaalta maan käytettävissä olevan typen määrän kasvaessa puiden juuristobiomassa ja -tuotos pienenevät, jolla on vaikutusta maan hiilivirtoihin. Lannoitusten kokonaisvaikutus on kuitenkin yhä epäselvä.
Ojitus ja turvemaan kasvihuonekaasutase
Ojituksen jälkeen turpeen hajotus kiihtyy, kun hapettomiin oloihin veden alle hautautunutta turvetta paljastuu uudelleen hapellisiin oloihin. Samalla puusto alkaa kasvaa sitoen hiiltä biomassaansa. Kasvava puusto tuottaa myös runsaasti uudenlaista kariketta maahan. Jatkaako ojitettu suo toimintaansa hiilinieluna, vai muuttuuko se hiililähteeksi, riippuu siitä, kumpi kiihtyy enemmän: turpeen hajotus vai kasvien hiilen sidonta ja kariketuotos.
On havaittu, että karuhkoilla soilla (esim. isovarpuiset rämeet) hiilen kertyminen suon kasvillisuuteen ja turpeeseen voi jatkua myös ojituksen jälkeen. Turpeen hajotustoiminta kiihtyy ravinteikkailla soilla enemmän, ja turpeen hiilitase voi olla negatiivinen. Typpioksiduulin päästöt voivat kasvaa myös merkittäviksi kaikkein runsasravinteisimmilla soilla. Metaanin päästöt vähenevät kaikilla suotyypeillä, ja hyvin kuivatetuista soista tulee metaanin nieluja.
Ojituksen kokonaisvaikutus suon kasvihuonekaasutaseeseen riippuu muutosten yhteisvaikutuksesta ja vaihtelee suotyypistä toiseen. Suomen soiden metsäojitus on kasvattanut puustoon sitoutunutta hiilimäärää hyvin merkittävästi, samalla turpeeseen sitoutunut hiilimäärä on pienentynyt. Vuonna 2009 tilastokeskus raportoi suometsien puustojen sitovan noin 19 miljoonaa tonnia CO2 (5 milj. tn. C), samalla kun maan päästöt ovat noin 7 miljoonaa tonnia CO2 vuodessa. Maatalouteen ja turvetuotantoon ojitetut alueet ovat voimakkaita hiilen lähteitä, koska pysyvä kasvipeite puuttuu.
Puustoon sitoutunut hiili on kuitenkin vain väliaikaisesti pois ilmakehästä; suuri osa hiilestä vapautuu takaisin ilmakehään hakkuiden jälkeen sekä hakkuutähteiden ja puutuotteiden hajotessa. Pidemmällä tähtäimellä vain maaperän hiili-ja kasvihuonekaasutaseella on merkitystä ilmakehän kannalta.
