Suomen ilmasto lämpenee
IPCC:n (Intergovernmental Panel on Climate Change) neljännen arviointiraportin mukaan ilmaston lämpeneminen on kiistatonta. Maailmanlaajuisesti meret ja ilmakehä ovat lämmenneet, pohjoisen pallonpuoliskon lumipeite on pienentynyt sekä jäätiköitä on sulanut, minkä johdosta merenpinnan taso on noussut.
Maapallon keskilämpötila on kohonnut 1860-luvulta lähtien ja 1900-luvun aikana se on noussut 0,4–0,8 °C. IPCC:n mukaan vuodesta 1985 laskien vuodet 1995-2006 sijoittuivat 12 lämpimimmän vuoden joukkoon. Kansainväliset asiantuntijat laativat vuonna 2009 raportin "The Copenhagen Diagnosis", jonka mukaan viimeisenä 25 vuotena lämpötilat ovat kohonneet 0,19°C vuosikymmenessä. Tämä on linjassa kasvihuonekaasujen lisääntymiseen pohjautuvien ennusteiden kanssa.
Pohjoisen pallonpuoliskon sademäärä on todennäköisesti lisääntynyt 1900-luvun kuluessa. Tähän viittaavat useilta alueilta kootut pitkäaikaiset trendit sademääristä. (IPCC Ilmastonmuutos v. 2007: Luonnontieteellinen perusta -raportti). Suomen ilmasto on vaihdellut kausittain. 1920- ja 1930-luvuilla oli lämmintä, 1960- ja 1970-luvuilla viileämpää ja sen jälkeen Suomen keskilämpötila on ollut jatkuvasti nousussa. Suomen keskilämpötilan ennustetaan nousevan 2–8 °C ja sademäärän kasvavan 6–37 % vuoteen 2080 mennessä.
Ilmaston lämpenemisen syyt
Ilmaston muutokset johtuvat ilmastosysteemin sisäisestä vaihtelusta sekä luonnollisista ja ihmisen aiheuttamista ulkoisista tekijöistä. Mitä kauemmin ja voimakkaampana lämpeneminen jatkuu, sitä epätodennäköisemmäksi käy, että kyse olisi sisäisestä vaihtelusta. Ihmisen aiheuttamat kasvihuonekaasupäästöt, joista merkittävimpänä CO2-päästöt, ovat lisääntyneet 70 % vuosina 1970–2004. CO2-pitoisuuden vuotuinen lisääntymien on ollut 2000-luvulla nopeampaa kuin synkimmänkään skenaarion mukaan oli odotettavissa.
Jääkairauksin on selvitetty, että maailman ilmakehän CO2-, metaani ja dityppioksidipitoisuudet ovat kasvaneet merkittävästi vuoden 1750 jälkeisen teollistumisen myötä. On todennäköistä, että viime vuosikymmenien ilmaston lämpeneminen johtuu lisääntyvistä kasvihuonekaasujen pitoisuuksista ilmakehässä. CO2-päästöt ovat suurimmaksi osaksi peräisin fossiilisten polttoaineiden käytöstä energiantuotannossa ja maankäytön muuttumisesta. Metaani- ja dityppioksidipäästöt (CH4, N2O) ovat lisääntyneet pääosin maatilatalouden vuoksi.
Ilmastoennusteiden luotettavuus
Maapallon keskilämpötilan ja merenpinnan tason ennustetaan nousevan. Pohjoisen pallonpuoliskon lumipeitteen ja merijään ennustetaan vähenevän edelleen. Lisäksi pohjoisen keski- ja korkeilla leveysasteilla sadepäivien lukumäärä yleisesti vähenee, mutta vettä sataa kerralla enemmän, ja kuivuusjaksojen esiintyminen lisääntyy. Lähes kaikki ilmastonmuutosta ja sen vaikutuksia koskevat ennusteet ovat kuitenkin tyypillisesti epävarmoja. Ne ovat kuitenkin niin merkittäviä, että niihin on järkevää varautua. Vain tällä tavoin myönteiset vaikutukset saadaan hyödynnettyä parhaalla mahdollisella tavalla, ja muutoksiin liittyviä riskejä voidaan pienentää.
IPCC:n ennusteen mukaan ihmisen aiheuttama ilmaston lämpeneminen jatkuisi vielä monien vuosisatojen ajan, vaikka kasvihuonekaasujen määrä ilmakehässä saataisiin vakiinnutettua. CO2-pitoisuuksien poistuminen ilmakehästä on hyvin hidas prosessi, jolloin myös CO2-päästöihin vaikuttamisen seuraukset näkyvät hitaasti.

Tulosta