Puunjalostus antaa mahdollisuuksia ilmastonmuutoksen hillintään

Metsien avulla voidaan hillitä ilmastonmuutosta kahdella tavalla: metsiin voidaan sitoa hiilidioksidia ilmakehästä, tai sitten puulla voidaan korvata haitallisempien materiaalien käyttöä raaka-aineena ja energialähteenä. Metsätalous voi myös kiihdyttää ilmastonmuutosta, koska puun korjuu ja erityisesti jalostaminen kuluttavat energiaa, jonka tuotannosta aiheutuu kasvihuonekaasujen, etenkin fossiilisen hiilen, päästöjä ilmakehään.

Ilmastonmuutoksen hillinnän kannalta on edullista, että
- metsistä saadaan puuta muiden raaka-aineiden ja energialähteiden korvaamista varten.
- fossiilisen hiilen päästöt puun korjuusta ja jalostamisesta ovat mahdollisimman pienet.

Suomella on periaatteessa mahdollisuus siirtyä lähes CO2-päästöttömään energiatalouteen vuoteen 2050 mennessä. Bioenergian käytön lisääminen ja energian kokonaiskäytön vähentäminen antavat mahdollisuuden uudistaa maamme energiataloutta. Tätä varten nykyisen teollisuuspolitiikan ja tuotantorakenteen tulisi kuitenkin muuttua.

Uusiutuvan puubiomassan käyttö energialähteenä fossiilisten polttoaineiden sijaan on ilmastonmuutoksen hillinnän kannalta edullista. Puubiomassan käyttö aiheuttaa vain hyvin vähän kasvihuonekaasupäästöjä ilmakehään. Poltossa vapautuva hiilidioksidi on nimittäin vain vähän aikaa sitten sidottu ilmakehästä. Hiilidioksidi voidaan sitoa puunkorjuun vapauttamaan tilaan, uudelleen kasvavaan puustoon, yhä uudestaan.

Ilmastonmuutosta voidaan pyrkiä hillitsemään myös muun muassa puutuotteita valmistamalla ja ekoteollisia puistoja rakentamalla. Ekoteollisissa puistoissa pyritään materiaalien suljettuun kiertoon ja energiankulutuksen vähentämiseen. Suomalaista metsäteollisuutta voidaan pitää esimerkkinä ekoteollisesta puistosta, sillä se käyttää hyvin tehokkaasti hyödykseen puuraaka-aineensa.

Päästökauppa on mekanismi, jonka avulla pyritään vähentämään tuotantolaitosten päästöjä siellä, missä se on kustannustehokkainta. Tuotantolaitokset, jotka käyttävät uusiutuvaa energiaa, voivat myydä päästöoikeutensa muille tuotantolaitoksille.


Hannu Ilvesniemi METLA 29.1.2010
Päivitetty: 15.04.10
Risto Ranta / Tapio