Istutus
|
Kuva: Metsäteollisuus ry |
Suomen kansa on eduskuntansa välityksellä päättänyt, että maan metsiä tulee hoitaa niin, että metsämme pystyvät jatkuvasti tuottamaan runsaasti arvokasta raaka-ainetta. Samalla metsäluonto tulee säilyttää monipuolisena ja vaihtelevana. Puuntuotannon ja luonnonhoidon tulee kulkea käsikkäin. Metsämme ovat myös luonnoneläinten elinympäristö. Niiden tulee antaa mahdollisuus ulkoiluun ja virkistykseen ja ne voivat sisältää korvaamattomia kulttuuriarvoja. Metsänomistajan tulee ottaa myös tämä huomioon.
Jatkuvan metsätalouden ylläpitämiseksi maanomistaja on velvollinen huolehtimaan siitä, että uutta metsää istutetaan hakkuun jälkeen. Uutta metsää voidaan aikaansaada luontaisella uudistamisella, istuttamalla tai kylvämällä.
Yleensä taimet istutetaan vajaan kahden metrin päähän toisistaan. Näin tarvitaan n. 2 500–3 000 tainta hehtaarille. Suomessa istutetaan lähes 150 miljoonaa tainta vuosittain. Taimet istutetaan 1–4-vuotiaina. Tähän on vuonna 1992 istutettu männyntaimia. Syksyllä 2000 tehtiin taimikonhoitoa, jotta taimet saisivat enemmän tilaa ja valoa.
Metsänhoito ja maanviljely ovat tavallaan samantapaista toimintaa. Aukea maa muokataan ja kylvetään tai istutetaan ja kasvavaa metsää hoidetaan. Kasvaville taimille tulee esim. tehdä tilaa ja antaa valoa raivaamalla ja harventamalla. Niiden kypsyessä on sadonkorjuun aika. Istutuksen ja päätehakkuun väli on seuduillamme 80–100 vuotta, kun taas maanviljelyssä kiertoaika on vuosi tai kaksi.
![]() | TehtäviäOta noin 4 metrin pituinen keppi tai naru. Pyörähdä yksi kierros ja laske taimien lukumäärä pyöreän koealan sisällä. Kerro tämä luku 200:lla ja saat taimien lukumäärän hehtaarilla. |

Tulosta
