Metsälain erityisen tärkeät elinympäristöt, käsitteitä

Ympäristöstään selvästi erottuva

Metsälain erityisen tärkeän elinympäristön on oltava ympäristöstään selvästi erottuva. Tämä tarkoittaa muun muassa kasvillisuuden, vesitalouden, puuston ja maastonpiirteiden erottuvuutta ympäristöstään.

Alueellisuus

Maa- ja metsätalousministeriö voi antaa edellistä tarkempia yleisiä määräyksiä mainittujen elinympäristöjen käsittelystä ja säilyttämisvelvoitteen alueellisesta soveltamisesta ottaen huomioon kyseisten elinympäristöjen turvaamisen tarve maan eri osissa. Ministeriö ei ole toistaiseksi antanut ohjeita.

Ominaispiirteet

Ominaispiirteet ovat elinympäristön ominaisuuksia, jotka ovat välttämättömiä erikoistuneimman lajiston säilyttämiselle tai jotka muuten kuvaavat kyseistä elinympäristöä. Erityisen tärkeiden elinympäristöjen ominaispiirteitä ovat esimerkiksi ilmasto, maaston pinnan muodot, maaperän kemialliset ominaisuudet, veden määrä ja sen kulku, kasvipeite ja –lajisto, eliölajisto, puusto sekä lahopuun määrä ja laatu.

Luonnontilaisuus

Metsälain 10 §:n 2 momentissa tarkoitettuja erityisen tärkeitä elinympäristöjä pidetään luonnontilaisina tai luonnontilaisen kaltaisina, jos niiden biologisen monimuotoisuuden kannalta olennaiset ominaispiirteet ovat säilyneet aiemmasta ihmisen toiminnassa huolimatta tai elinympäristöä on käsitelty metsätalousasioissa toimivaltaisen ministeriön metsälain 10 §:n 4 n momentin nojalla antamien määräysten mukaisesti. Metsälain 10 §:n 2 momentin 1 kohdassa tarkoitettuja pienvesien lähiympäristöjä voidaan pitää luonnontilaisen kaltaisina myös, jos pienveden laatu on ihmisen toiminnan vaikutuksesta huonontunut tai virtaussuhteet ovat muuttuneet.

Puuston luonnontilaisuutta pidetään useimmissa elinympäristöissä merkittävänä ominaisuutena. Sitä osoittaa lahoavan puun esiintyminen, puuston erirakenteisuus, vaihteleva ikä- ja kokojakauma sekä useiden puulajien ja niiden yksilöiden satunnainen alueellinen jakautuminen. Kaikkien ominaisuuksien esiintyminen yhdessä elinympäristössä on harvinaista. Tärkeimpiä luonnontilaisuuden tunnuksia ovat lahopuut ja vanhat puut. Luonnontilaisen kaltaisuus on lievennys luonnontilaisuuden vaatimukseen, sillä täysin koskemattomia elinympäristöjä on todennäköisesti hyvin vähän jäljellä.

Pienialaisuus

Erityisen tärkeät elinympäristöt ovat metsälain perustelujen mukaan yleensä pienialaisia, sillä poikkeukselliset ominaisuudet ja luonnontilaisuuden vaatimus rajoittavat usein kokoa. Pienialaisuus kuvaa elinympäristöjen ekologista luonnetta. Pinta-alaa ei ole täsmällisesti määritelty muuten kuin kahdesta esimerkistä: pienet, tavallisesti enintään puolen hehtaarin suuruiset lammet välittömine lähiympäristöineen sekä alle yhden hehtaarin laajuiset pienet kangasmetsäsaarekkeet ojittamattomilla soilla. Lehtojen kohdalla on kyse lehtolaikuista, mikä viittaa pienialaisuuteen.