Kehittämistarpeita ja -kohteita

Luonnonhoidon laadun positiivisesta kehityksestä huolimatta parannettavaakin riittää. Käytännön kehityskohteita ja -keinoja ovat esimerkiksi: 

Luontokohteet

• Arvokkaissa elinympäristöissä ei poikkeuksia lukuun ottamatta tule tehdä poimintahakkuita eikä korjata yksittäisiä myrskytuhopuita. Suurimpien puiden korjaaminen on usein ominaispiirteiden kannalta vahingollisinta. Poikkeuksia ovat esim. luonnonarvoja lisäävät hakkuut lehdoissa ja paahde- tai perinneympäristöissä. Tällöin hakkuun tarve ja seuraukset tulee selvittää asiantuntijan kanssa huolella ennakkoon.
• Jos on ongelmia tunnistaa tai rajata luontokohteet ,tulee ottaa yhteyttä paikalliseen metsäkeskukseen.
• Huolellinen leimikon suunnittelu on onnistuneen puunkorjuun lähtökohta. Selvät, yksityiskohtaiset kirjalliset ohjeet karttapohjalla leimikon suunnittelijalta hakkaajalle, ennakkoraivauksen tekijälle ja maanmuokkaajalle.
• Koulutusta ja neuvontaa elinympäristöjen tunnistamiseen ja rajaukseen on jatkettava.
• Ennakkotiedot luontokohteista tulisi saada aina puunkorjaajien käyttö.

Säästö- ja lahopuut

• Ei ole täysin sisäistetty tavoitetta, miksi säästöpuita pitää jättää. Kaatunut säästöpuu ei ole osoitus epäonnistuneesta luonnonhoidosta!
• Säästöpuuston valinta tulee suunnitella leimikkokohtaisena kokonaisuutena etukäteen, ei pelkästään hakkuukoneen ohjaamosta käsin. Jos leimikko ennakkoraivataan, raivauksen tekevä metsuri merkitsee säästöpuuryhmät .
• Kun hakkuualalle rajoittuu luontokohde, elävä säästöpuusto kannattaa keskittää luontokohteen yhteyteen. Lisäksi tulee huomioida yksittäiset ,erityisen arvokkaat puuryhmät tai puuyksilöt, kuten aihkimännyt tai järeät haavat.
• Jos hakkuualalla ei ole erityistä luontokohdetta, säästöpuut tulee keskittää suuriin, yli 15 rungon, ryhmiin.
• Säästöpuuryhmät sijoitetaan puulajiston ja -yksilöiden kannalta mahdollisimman monipuoliseen kohtaan. Erinomaisia ovat paikat,  joissa on jo ennestään pystyyn kuolleita tai maahan kaatuneita puita.
• Hakkuualojen kuollut puusto, pökkelöt, kelot, maapuut, tuulenkaadot, tulee aina jättää koskematta.
  Teiden ja sähkölinjojen vierustoilla pystyyn kuolleet puut katkaistaan tarvittaessa pitkiksi tekopökkelöiksi tai kaadetaan maapuiksi.
• Eläviä säästöpuita ei jätetä alle 30 m etäisyydelle sähkö- tai puhelinlinjoista.
• Luontaisessa uudistamisessa ja ylispuuhakkuissa tulee jättää säästöpuuryhmiä avohakkuiden tapaan.
• Turhaa alikasvosten raivaamista tulee välttää niin uudistus- kuin kasvatushakkuissa. Kasvatushakkuissa tavoitteena "tulevaisuuden säästöpuuryhmien valmistelu".
• Erityisesti kasvatushakkuissa heikkolaatuiset, lengot, kolhiintuneet, monihaaraiset tyvet,  kannattaa katkaista korkeiksi kannoiksi eli tekopökkelöiksi.
• Liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkojen ympäristöissä sijoitellaan säästöpuut yhteyspuiksi.

Vesiensuojelu

• Ojitusmätästyskohteilla maanmuokkauksen yhteydessä tulee aina tehdä tarvittavat vesiensuojelutoimet,  kaivukatkot, lietealtaat ja -kuopat, pintavalutuskentät.
• Työnjohtajien tulisi suunnitella yksityiskohtaisesti muokkausalojen vesiensuojelutoimet.
• Mikäli pehmeiden maastokohtien, ojien tai pienvesien, ylittäminen puunkuljetuksessa on välttämätöntä, ylityskohta valitaan harkiten ja käytetään tarvittaessa havutusta.
• Maastovaurioiden estämiseen panostetaan enemmän. Käytetään runsasta havutusta ja ajourat sijoitellaan kestäville maapohjille.

Maisemanhoito

• Hakkuiden rajauksessa tulee välttää pitkiä suoria linjoja esim. sijoittamalla säästöpuuryhmät rajalinjojen yhteyteen.
• Leimikoissa olevia alikasvosryppäitä ja nuoren metsän laikkuja tulee raivata ja hakata harkiten. Hyvin sijoiteltuina ne muodostavat hakkuualoja rikkovia "väliseiniä".

Maanmuokkaus

• Kuusen istutusaloilla tulisi nykyistä enemmän käyttää kohoumia muodostavia maanmuokkausmenetelmiä tai laikutusta.
• Kaivuri- tai kaivinkonemuokkauksessa tulisi pienilläkin aloilla vaihdella maapohjan mukaan menetelmää, esim. rinteet ja kuivemmat kohdat laikuttaen, kosteammat laikkumätästäen.

Muinaisjäännökset

• Muinaisjäännösten ympäristössä toimittaessa noudatetaan erityistä varovaisuutta, sillä kohteiden paikantaminen ja rajaaminen on vaikeaa.
• Poistetaan varovasti puusto muinaisjäännösten päältä. Säästöpuusto sijoitetaan muualle.

Uudistusalojen energianpuunkorjuu

• Latvusmassan keruussa säästetään enemmän latvusmassaa kasvupaikan ravinnetalouden turvaamiseksi. Tavoite on n. 30 % kokonaismäärästä. Päähuomio kiinnitetään jäävien neulasten määrään.
• Latvusmassaa käytetään myös energiapuunkorjuualoilla maapohjan kantavuuden parantamiseen.
• Olemassa olevaa runkolahopuuta ei korjata energiakäyttöön. Kantojennostoaloilla kiinnitetään huomiota vesiensuojeluun erityisesti, jos lähistöllä on vesistöjä ja nostotyössä paljastuu runsaasti kivennäismaata.