Runko- ja maastovauriot
Metsäkoneen kuljettaja pyrkii työskentelemään siten, että maastoon syntyy mahdollisimman vähän jälkiä. Puiden karsinnasta jääneitä oksia asetetaan maahan koneen alle, jotta se voisi edetä maastoa vahingoittamatta. Metsätraktori ajaa useita kertoja edestakaisin hakkualueen ja varastopaikan väliä. Siksi painumia syntyy erityisesti puutavaran kuljetuksesta.
Jäljet rumentavat luontoa, mutta ne vahingoittavat myös alueelle jätettyjä puita. Traktorin pyörät katkovat maahan painuessaan puiden juuria. Erityisesti kuusen juuret vahingoittuvat herkästi, sillä ne eivät ulotu yhtä syvälle maahan kuin esimerkiksi männyn juuristo. Katkenneet juuret altistavat puut erilaisille tuhohyönteisille ja sienitaudeille, kuten juurikäävälle.
Gerd Mattsson-Turku, Tapio
Päivitetty: 12.12.07

Tulosta