Kulttuuriperintö- ja virkistyskohteet 2010

Puunkorjuu tulee suunnitella huolellisesti ja yhdessä Museoviraston kanssa, kun alalla on muinaisjäännösrekisterissä mainittu kohde. Venäjän vallan aikainen juoksuhauta näyttää nykyään kuivalle kankaalle kaivetulta ojalta. (c) Airi Matila

Kiinteät muinaisjäännökset ovat kulttuuriperintökohteita ja jäänteitä aiemmin eläneiden ihmisten toiminnasta. Osa niistä on helposti nähtävissä, mutta usein ne ovat näkymättömissä sammaleen ja muun kasvillisuuden alla tai maan sisässä. Kiinteä muinaisjäännös havaittiin kaikkiaan 30 arviointikohteella. Eri muinaisjäännöstyypeistä selvästi eniten oli tervahautoja ja viljelyröykkiöitä.

Muinaisjäännös oli säilynyt ennallaan 74 % kohteista. 12 % kohteista oli huomautettavaa ja yleisin huomautuksen syy oli se, että muinaisjäännöksen päälle oli jätetty säästöpuita.Tuhoutuneiksi arvioituja kohteita oli 5 kun viime vuonna niitä ei ollut yhtään. Kolmessa tapauksessa tuhoutumisen syynä oli maanmuokkaus.

Virkistyskohteita arvioitiin yhteensä 17, joista 8 oli sertifioinnin (PEFC) mukaisia ulkoilureittejä. Loput virkistyskohteet olivat nuotiopaikkoja, laavuja, kotia ja erilaisia nähtävyyksiä. Ulkoilureitit oli säilyneet täysin, mutta muista virkistyskohteista 22 % oli huomautettavaa

Valtakunnalliset tulokset 2010 tilastona. Kohteiden lukumäärät, pinta-alat, säilyminen metsänuudistamisessa sekä yeisimmät syyt huomautuksiin.

Päivitetty: 26.01.11