Kuusi

 
  Kuusen hedekukka.
  Kuva: NTC

Kuusella hede- ja emikukat ovat samassa puussa. Kuusi kukkii touko-kesäkuun vaihteessa noin kaksi viikkoa ennen mäntyä. Kuusi kukkii ensimmäisen kerran 15-20 vuoden ikäisenä.

Hedekukat ovat pieniä soikeita tähkiä, jotka ensin ovat tumman violetteja ja muuttuvat sitten keltaisiksi. Ne ovat pienten ja suurten oksien uloimmilla osilla koko latvuksessa.
Hedekukat muodostavat keltaista siitepölyä. Kuusen siitepöly on karkeampaa kuin männyn ja siitepölypilviä näkyy jopa paljaalla silmällä.

 
  Kuusen emikukka.
  Kuva: Metsäteollisuus ry.

Punaiset emikukat ovat pääasiassa ylimmissä oksakiehkuroissa. Emikukinto on kuin pieni ylösalaisin käännetty kuusen käpy.

Emikukat kehittyvät pölyttymisen jälkeen kävyiksi. Kuusen kävyt valmistuvat jo kukintaa seuraavana syksynä. Kävyt irrottavat siemeniään alkukeväällä huhtikuussa.

Gerd Mattsson-Turku, Tapio
Päivitetty: 12.12.07