Hei!
Syksy tuo aina mukanaan jotain uutta, niin myös tällä kertaa. Olen poiminut tähän joitakin asioita, joiden luulen kiinnostavan sinua. Lisää uutuuksia löydät otsikon Harjoituksia alta kunkin oppiaineen kohdalta sekä otsikon Leikkejä alta.
Piirrä kortti – voita 150 euroa
Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio täyttää 100 vuotta joulukuussa 2007. Juhlavuoden kunniaksi Tapio kutsuu 3. ja 4. luokan oppilaat osallistumaan piirustuskilpailuun. Säännöt ovat yksinkertaiset. Oppilaiden on piirrettävä kortti, jonka teema on Minun metsäni. Kolme parasta piirtäjää saavat rahapalkinnon. Kaikki kilpailuun osallistuvat luokat saavat diplomin. (Ei linkkiä)
Tuhatjalkaiset
Tuhatjalkaiset ovat tärkeä osa metsän ravintoketjua. Ne elävät kivien ja lahoavien runkojen kuoren alla. Naaras voi suojella munia ja vastakuoriutuneita poikasia kolmen kuukauden ajan. Eniten jalkoja, 750 kpl, on lajilla, joka elää Kaliforniassa. (Ei linkkiiä)
Tutki sammalta
Sammaleet ovat ainutlaatuisia. Niillä ei mm. ole varsinaisia juuria. Rahkasammaleet kasvavat soilla ja ojissa. Turve on enemmän tai vähemmän maatunutta rahkasammalta. Rahkasammalta käytettiin aikoinaan kuten laastaria sen antibioottisen vaikutuksen takia. Lue lisää >>.
Hirvileikki
Metsän eläimet tarvitsevat ravintoa ja suojaa. Mitä tapahtuu, jos metsässä on esim. liian monta hirveä. Tähän kysymykseen vastaa hirvileikki, joka pitää samalla osallistujat lämpimänä viileänä syyspäivänä. Lue lisää >>
Yrtit ruoanlaitossa
Monia luonnon kasveja voidaan käyttää keittiössä. Salaatteihin sopivat esim. suolaheinä, puna-apila ja siankärsämö. Yrttiteetä voi tehdä puna-apilan, sianpuolukan ja vadelman lehdistä. Lue lisää >>
Terveisin
Gerd Mattsson-Turku
webtoimittaja

Tulosta