Luonnonhoidon laatu energiapuunkorjuussa

Tulokset osoittavat, että luonnonhoidon laatu energiapuunkorjuussa on jo lähes samalla tasolla kuin ainespuunkorjuussa. Suurimmat puutteet ovat säästetyn latvusmassan ja säästettyjen kantojen määrässä. Tavoitteeksi on asetettu, että n. 30 % latvusmassassa jätetään korjaamatta kasvupaikan ravinnetasapainon ja maaperän tuottokyvyn turvaamiseksi. Päähuomio kiinnitetään neulasiin. Ne sisältävät valtaosan ravinteista. Latvusmassa oli jätetty liian vähän12 % kohteista. Myös kantoja tulee suositusten mukaan jättää korjaamatta erityiskohteisiin ja tasaisesti korjuualalle. Puutteita oli 8 %:lla kohteista: kantoja oli jätetty liian vähän tai liian keskitetysti.

Latvusmassan arviointi on käytännössä vaikeaa erityisesti kohteissa, joissa on ennen arviointia nostettu
kantoja. Yhtä vaikeata se on hakkuu- ja korjuukoneiden kuljettajille. Jääneen latvusmassan määrä voidaan
varmistaa esim. kuivattamalla latvusmassaa kasoissa hakkuualalla.Suurin osa neulasista varisee
lähikuljetuksessa kasvupaikalle. Jos puuta korjataan kovilla pakkasilla, latvukset pirstoontuvat tavallisesti
niin tehokkaasti, että valtaosa neulasista irtoaa oksista.

Säästö- ja lahopuuston huomiointi on energiapuunkorjuussa yhtä tärkeää kuin ainespuunkorjuussa. Puutteita todettiin 6 %:lla korjuualasta. Seitsemällä kohteella lahopuustoa oli korjattu energiapuuksi.

Kantojennostossa syntyvien kuoppien tulee olla syvyydeltään alle 25 cm ja turhaa kivennäismaan paljastamista tulee välttää. Suositusta ei oltu noudatettu tältä osin 7 % kohteista. Kannonnoston työnjälki riippuu suuresti maaperästä: kosteilla, rehevillä ja kivisillä mailla pintamaa rikkoontuu ja muokkaantuu voimaperäisesti. Sitkeäkunttaisilla varpukankailla kannonnostojälkeä voi puolestaan olla vaikea erottaa esim. kaivurilaikutuksesta.

Energiapuunkorjuun kokonaisarvio oli erinomainen tai hyvä 93 % arviointialasta. Suositukset ovat olleet käytössä vasta pari vuotta, joten tulosta voitanee pitää hyvänä.

Luonnonhoidon laatu uudistusalojen energiapuunkorjuussa, % pinta-alasta.

Päivitetty: 23.01.08