Metsästyksen edellytykset
Metsästyksen perusedellytys on, että metsästettävän riistaeläimen kanta ei pienene, mikäli se ei ole nimenomaisena tarkoituksena esimerkiksi näiden eläinten aiheuttamien vahinkojen vähentämiseksi. Tämän vuoksi metsästys pyritään mitoittamaan säädöksillä ja pyyntilupamenettelyillä sopivalle tasolle.
Mikäli kanta halutaan pitää nykyisen kokoisena, metsästetään kannasta sama määrä, kuin mitä se on kyseisenä vuonna lisääntynyt. Luonnonvaraisissa eläinkannoissa kuolleisuus on suurinta ensimmäisen ikävuoden aikana. Tämän takia metsästyskin painottuu pääasiassa samana vuonna syntyneisiin yksilöihin.
Jotta riistaeläinten kantojen koosta ja rakenteesta saataisiin tietoa, järjestetään erilaisia laskentoja.
Merkittävin niistä on riistakolmiolaskenta, joka tehdään kahdesti vuodessa. Talvella lasketaan kolmion muotoisen alueen kehältä kaikkien linjan ylittäneiden riistaeläinten jäljet ja ne merkitään karttaan. Kesälaskennassa lasketaan linjalta metsäkanalintuihin liittyvät havainnot. Kolmioita on Suomessa noin 1500.
Laskentatulokset analysoidaan ja päätelmät niistä tehdään Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksessa.

Tulosta