Muurahaispesä

Muurahaispesä herää eloon huhtikuun puolivälissä. Tuolloin ensimmäiset muurahaiset hakeutuvat keon pinnalle.

Muurahaispesän työnjako on hyvin tehokas. Nuoret vastakuoriutuneet muurahaiset ovat ensin melko passiivisia ja alkavat myöhemmin hoitaa munia, toukkia ja koteloita. Ne siirtävät niitä tarvittaessa, esimerkiksi vaaran uhatessa, ja pitävät syöpäläiset poissa. Muurahaisten varttuessa 40-päiväisiksi niistä tulee ulkotyöläisiä. Ulkotyöläinen toimii mm. ovivahtina ja puolustaa pesää tunkelijoilta.

Muurahaiset käyttävät omia "polkujaan" ja samaa työpaikkaa. Tämä merkitsee sitä, että muurahainen palaa samalle oksalle suuressakin puussa. Muurahaiset katkovat puremalla "tiellään" olevan kasvillisuuden helpottaakseen pesälle löytämistä. Työmuurahainen voi elää noin vuoden vanhaksi, kun taas kuningatar voi elää 10-vuotiaaksi.

Muurahaiset ovat metsänhoidollisesti tärkeitä, koska ne syövät runsaasti toukkia ja tuholaisia. Muurahaiset levittävät myös siemeniä ja ovat monien lintujen, esim. palokärjen, tärkeää ravintoa.

Katsoessasi sähkölinjan suuntaan näet runsaasti nuoria männyntaimia. Ne ovat kaikki syntyneet luonnollisesti eli mm. tuuli on levittänyt siemeniä reunametsästä, mutta myös linnut ja muurahaiset ovat avustaneet siementen levittämisessä. Näin metsä uudistuu ja leviää ilman ihmisen avustusta alueille, joilla se ei ole kasvanut aikaisemmin. Istutuksella ainoastaan nopeutetaan uuden metsän syntyä.

 

Tehtäviä

Mistä muurahaiset pitävät? Kokeile asettamalla erilaisia asioita muurahaispesän laidoille, esim. paperisuikaleita, kuolleita hyönteisiä ja kostutettu sokeripala.

Seuraa muurahaisten toimia ja piirrä muurahaispoluista kartta. Mitä muurahaiset ovat käyttäneet pesänsä rakennusaineena (pinnalla)?

Vertaa lämpötilaa ilmassa ja muurahaispesässä lumen alla kylmänä talvipäivänä (vain pinnasta, älä riko pesää).

Gerd Mattsson-Turku, Tapio
Päivitetty: 03.12.07