Nokkosperhosten ruokinta

Mikäli onnistut löytämään perhosen toukkia, voit laittaa ne lasipurkkiin. Laita lasipurkin kanneksi kangaspala, jonka kiinnität kuminauhalla.

Muista ruokkia toukkia säännöllisesti. Ne syövät sitä enemmän mitä suuremmiksi ne kasvavat. Lopulta ne tulevat kylläisiksi ja kiipeävät kohti kantta. Ne etsivät paikan, johon ne voivat kiinnittyä roikkumaan ja muuttumaan koteloiksi.

Kun ne löytävät sopivan paikan, ne kehräävät itsensä ympärille kotelon. Kotelo roikkuu paikoillaan noin 10 vuorokautta.

Vie purkki ulos. Kotelo halkeaa, jolloin sieltä tulee ulos veripisara ja juuri kuoriutunut uusi perhonen lentää matkoihinsa.

Hyönteisten merkitys luonnossa
Useimmat hyönteiset ovat niin pieniä, että emme juuri koskaan huomaa niitä. Kuitenkin hyönteiset itse asiassa ylläpitävät elämää metsässä kolmella eri tavalla: 

  • Hyönteiset ovat hajottajia. Ne pilkkovat esimerkiksi kasveja ja lehtiä pienempiin osiin, jolloin niistä muodostuu ajan mittaan multaa ja kariketta. Tällöin puut kasvavat paremmin.
  • Hyönteiset ovat toisten eläinten ja lintujen ravintoa. Esimerkiksi linnunpoikanen tarvitsee monta nokkosperhosen toukkaa kasvaessaan aikuiseksi.
  • Hyönteiset ovat pölyttäjiä. Tietyt puulajit ovat hyönteispölytteisiä, jolloin uusia puita ei kasva, elleivät hyönteiset toimi pölyttäjinä. Monet kasvit tarvitsevat pölytykseen tietyn hyönteislajin. Ellei tätä hyönteistä ole, ei kasvikaan pysty lisääntymään.

Nokkosperhosen tärkein tehtävä on toimia kasvien pölyttäjänä. Sen toukat ja kotelot ovat muiden eläinten ja lintujen ravintoa.

Eva-Lotta Backman-Winquist, Finlands Svenska Idrott rf
Päivitetty: 17.12.07