Onttoja puita
Maannousema on kuusimetsissämme suuri ongelma. Sitä levittävät sieni-itiöt. Niitä on ilmassa ja ne tunkeutuvat puihin esim. vaurioituneiden juuristojen ja runkovaurioiden kautta, mutta sieni leviää myös maan alla juuriston välityksellä puusta toiseen.
Maannousema leviää nopeasti puussa saatuaan siinä ensin jalansijan. Se tuhoaa puun sisäosan, sydänpuun, kunnes puusta tulee täysin ontto. Tuuli kaataa helposti juurikäävän vaurioittamia puita.
Maannouseman tartuttua se etenee puussa vuosikymmeniä, aina siihen saakka kunnes puu kaadetaan. Myös puun kaatamisen jälkeen elävä kääpä jää maahan. Tämän vuoksi ei kuusta kannata istuttaa maannouseman aiemmin saastuttamalle alueelle. Maanomistaja joutuu vaihtamaan puulajia vaikka maaperä ehkä parhaiten sopisikin kuuselle.
Sieni-itiöt tarttuvat myös tuoreen kannon pintaan, mistä sieni etenee kannon läpi juuristoon ja edelleen terveiden kuusten juuriin.
Sieni-itiöitä on ilmassa äitienpäivästä isänpäivään. Siksi tänä aikana pyritään välttämään kuusimetsien hakkuita.

Tulosta