Talousmetsä ja luonnontilainen metsä

Metsätalouskäytössä olevan metsän hiilitalous poikkeaa luonnontilaisen metsän hiilitaloudesta. Hakkuut pienentävät puuston hiilivarastoa ja muuttavat metsän hiililähteeksi joksikin aikaa hakkuun jälkeen. Hiililähdevaihe kestää 15-30 vuotta päätehakkuun ja muutaman vuoden harvennushakkuun jälkeen. Pienentyneiden hiilivarastojen ja hiililähteiden korvaukseksi metsätalouskäytössä olevasta metsästä saadaan puuraaka-ainetta. Sillä on merkitystä hiilitalouden kannalta. Puutuotteisiin varastoituu metsän hiili ja puulla voidaan korvata muita materiaaleja, joiden käytöstä aiheutuisi enemmän fossiilisen hiilen päästöjä.

Luonnontilaisessa, luonnontuhoilta välttyvässä metsässä puuston hiilivarasto ei pienene eivätkä hiilinielujen ja –lähteiden vaiheet vuorottele metsän kasvaessa. Tällaisen metsän hiilivarastot tulevat kuitenkin ennen pitkää täyteen. Täysikasvuinen luonnontilainen metsä ei toimi enää hiilinieluna vaan vapauttaa yhtä paljon hiilidioksidia ilmaan kuin sitä sieltä sitoo.

Luonnontuho tuo uusia puita

Tarvitaan luonnontuho tekemään tilaa uusille puille ennen kuin metsä toimii taas hiilinieluna. Hiilitalouden kannalta luonnontuho muistuttaa hakkuuta: puuston hiilivarasto pienenee ja metsä muuttuu hiililähteeksi siksi aikaa, kun kuolleiden puiden jäänteet hajoavat maassa ja puusto kasvaa hitaasti ennen kuin toipuu tuhon jäljiltä.

Metsätalouskäytössä olevalla metsäalueella puustossa ja maaperässä on vähemmän hiiltä kuin luonnontilaisella, luonnontuhoilta välttyneellä metsäalueella. Metsätalouskäytössä oleva alue on hakkuiden takia hiilinielujen ja –lähteiden mosaiikki, jossa äskettäin hakatut metsiköt toimivat hiililähteinä ja muut hiilinieluina. Aueen hiiltase riippuu siitä, kuinka paljon nieluja ja lähteitä on.

Luonnontilaisen, luonnontuhoilta välttyneen alueen metsät kehittyvät kohti täysikasvuisia vanhoja metsiä. Niiden hiilivarastot eivät enää juuri kasva ja alueen hiilitase on lähellä nollaa. Metsätalouskäytössä olevalta alueelta saadaan korjattua puuta, jolla voidaan korvata muiden materiaalien käyttöä, luonnontilaiselta alueelta ei.

Hiili varastoituu luonnontilaisissa, luonnontuhoilta suojelluissa metsissä puustoon ja maaperään. Metsätalouskäytössä olevissa metsissä on vähemmän hiiltä, mutta niistä saadaan korjattua jatkuvasti puuta, jota on mahdollista varastoida puutuotteisiin tai käyttää energialähteenä. Puutuotteilla ja puuenergialla voidaan korvata fossiilisen hiilen käyttöä. Fossiilisen hiilen korvaaminen puulla on mahdollista jatkuvasti, jos puuta tuottava metsätalous on kestävää. Tuotteiden substituutiovaikutus on myös jatkuvaa.

Päivitetty: 22.01.08