Tammi, Quercus robur

 

- Tammia kasvaa maapallolla lähes 400 lajia.
- Oletetaan levinneen Suomeen yli 6 000 vuotta sitten.
- Kehittyy parhaiten multavassa savipitoisessa maassa, mutta kasvaa myös karummilla kalliomailla.
- Voimakkaan paalujuuren ja tukevan juuriston ansioista tammi on erittäin myrskynkestävä.
- Hakkukypsä normaalisti 120-150-vuotiaana, mutta voi saavuttaa 1000 vuoden iän.
- Suomen järein puu löytyy ilmeisesti Kemiöstä. Puulla on pituutta 28 metriä ja rungolla 650 cm ympärysmitta.
- Etelärannikon tammimetsät ovat useaan otteeseen olleet valikoivien hakkuiden kohteena. Parhaita runkoja on erityisesti kaadettu laivanrakennuspuuksi. Tammimetsien määrää ovat historian aikana vähentäneet myös kuusen leviäminen sekä kasvupaikkojen raivaaminen viljelysmaiksi.
- Nykyisin mm. kaikki Ahvenanmaan järeät tammet on rauhoitettu.
- Sydänpuu on kuivaa ja lahonkestävää.
- Tammesta valmistetaan mm. viilua, huonekaluja, parkettia ja veneitä.
- Tammi uudistuu hyvin luontaisesti, närhi on tärkein eläin terhojen levittäjänä.
- Tammentaimet maistuvat myyrille, jäniksille ja hirville, mikä vaikeuttaa tammen viljelyä.
- Tammi muodostaa elinympäristön ainakin 500 hyönteislajille. Näistä 39 on uhanalaisia, useimmat riippuvaisia lahopuusta. Joinakin vuosina alkukesästä tammikääriäisen ja hallamittarin toukat voivat syödät tammet aivan lehdettömiksi.
- Latinankielinen nimi "robur" tarkoittaa voimaa, jota suuri tammi todellakin uhkuu. Tammi luo lähettyvilleen ilmavan elinympäristön monimuotoiselle kasvilajistolle, kuten valkovuokolle ja muille ruohokasveille.
- Myös monet tatit kasvavat tammen mykoritsasieninä.

 

Tärkeitä ominaisuuksia:Entisaikojen käyttötarkoituksia:Nykyajan käyttötarkoituksia: Heikkouksia:
Lahonkestävä
Kova
Ulkonäkö
Laivat
Talot
Talojen perustukset
Pyörien puolapuut
Aidat
Parkitseminen
Ratapölkyt
Parketit
Panelit
Kynnykset
Aidanseipäät
Huonekalujen pintavaneri
Kattotuolit
Polttopuu
Parkkiaineet

 

Kirjoittaja: Skogssällskapet
Lähde: SkogsSverige Svenska Trädslag.