Toiminta

Metsämörriohjaajat ry on perustettu Ikaalisissa Suomen Ladun pakkaspäivillä 11.2.1995.

Metsämörriperuskurssin käyneitä ohjaajia on Suomessa yli 6.500, joista n. 1.300 on Metsämörriohjaajat ry:n jäseniä.
Ohjaajayhdistyksen tarkoituksena on kehittää metsämörritietoja ja taitoja ja toimia jäsentensä etujen valvojana. Toiminnan päämääränä pienten lasten on ympäristö- ja luontokoulutus.

Kevät- ja syyskokousten yhteydessä järjestetään jäsenille koulutusta, alueyhdistykset toimivat ympäri Suomen.

Metsämörriohjaajat osallistuvat kylvö- ja istutusprojektiin Metsätalouden kehittämiskeskus Tapion kanssa. Kansainvälinen toiminta (mm. Pohjoismaat ja Palestiina) yhdessä Suomen Ladun ja muiden ympäristöjärjestöjen kanssa ovat osa toimintaamme.

Toimintasunnitelma 2007 (pdf)

Tiedottajan terveiset
"Tervetuloa metsämörriohjaajat ry:n sivuille. Metsämörrilehti ilmestyy kaksi kertaa vuodessa. Kevään tiedotteeseen viimeinen aineiston jättöpäivä on 15.tammikuuta.2008. Vuoden 2007 syksyllä ilmestyneeseen Lohivaltteri teemanumeroon tuli niin paljon tekstiä ettei kaikki mahtunut mukaan. Lehden ulkopuolelle jäänyt aineisto julkaistaan mahdollisuuksien mukaan myöhemmissä numeroissa. Jatkakaa postin lähettämistä.
Jos et vielä ole jäsen, mutta olet käynyt metsämörriohjaajan peruskurssin niin tervetuloa mukaan metsämörrin ystävien kaveriksi."

Liittyminen jäseneksi (pdf)

Suomen Ladun sivuille pääset tästä. Sieltäkin löytyy juttua metsämörristä. Kiireettömiä metsäretkiä!

Metsämörriohjaajat ry:n toiminta-ajatus (kalvo)

Merja Leinonen, Metsämörriohjaajat ry
Päivitetty: 02.01.08