Toteutus Suomessa
Metsätalous kaipaa ympäristötietoa 10.1.2008
Positio -erikoislehti uutisoi paikkatiedon hyödyntämisestä metsätaloudessa.
Metsämatkailua Länsi-Uudellamaalla 10.10.2007
Oletko kiinnostunut metsää hyödyntävästä maaseutumatkailusta? Suunnitteletko metsällistä opintomatkaa Lohjalle, Karjalohjalle ja Nummi-Pusulaan? Koeajoimme kahden päivän opintomatkan.
Miten laatia luontopolku? 10.10.2007
Kokosimme näkökulmia luontopolun suunnitteluun.
Talousmetsissä on matkailun mahdollisuuksia 9.10.2007
Työnteon metsä on muuttumassa vapaa-ajanvieton paikaksi. Muutos tuo mahdollisuuksia metsää hyödyntävään matkailuun monipuolisina ohjelmapalveluina ja pääomatuloina. Airi Matila kokosi hankkeen kokemukset TTS:n Teho-lehteen.
Metsätalous-lehti uutisoi hankkeesta 1.10.2007
Lehti kertoi uusimmassa, syyskuun numerossaan erityisesti muinaisjäännösrekisterin käyttöohjeesta.
Tutustu Viron metsien perinnekulttuuriin Raplamaalla 1.10.2007
Tapio ja RMK järjestivvät uusmaalaisille metsänomistajlle, matkailuyrittäjille ja hallinnon edustajille opintomatkat kesäkuussa 2007. Ohessa Keski-Uudenmaan metsänhoitoyhdistyksen matkakertomus.
Valtio korvaa arvokkaiden elinympäristöjen säilyttämisen taloudelliset menetykset 16.8.2007
Metsätalouden ympäristötuki on keino, jota valtio voi tarjota metsänomistajalle metsälain erityisen tärkeän elinympäristön säilyttämiseen. Uutena mahdollisuutena ehdotetaan luonnonarvokauppaa, jonka kokeilu päättyy tänä vuonna. Oleellisimmat näkökohdat on tiivistetty muistioon metsäalan ja ympäristöhallinnon käyttöön.
Luonto- ja ympäristötiedot paikkatietona 12.6.2007
Paikkatietoaineistot ovat olennainen työkalu metsätaloudessa. Metsissä sijaitsevat kulttuuri- ja luontokohteet paikallistetaan helposti niiden avulla ja siten varmistetaan kohteiden säilyminen hakkuissa ja hoitotöissä. Muistio esittelee metsäorganisaatioiden käytössä olevat keskeiset paikkatietoaineistot ja esittelee kehittämiskohteet. Paikkatietoasiantuntijat löytävät muistiosta hyödyllistä tietoa.
Käytä muinaisjäännösrekisteriä oikein 6.6.2007
Museovirasto, Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK r.y. ja Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio ovat laatineet käyttöohjeen siitä, miten Museoviraston kokoamaa ja ylläpitämää muinaisjäännösrekisteriä voidaan hyödyntää metsätöiden laadukkaassa suunnittelussa ja toteutuksessa. Käyttöohje perustuu osittain käytäntöön, jota esimerkiksi Stora Enso Metsä on esitellyt henkilöstölehdessään 3/2005 ja Tapio Energiapuun korjuu -oppaassa keväällä 2006.
Arvokkaat luontokohteet, suojelu ja rahoitus, 23.5.2007
Ekologisesti kestävä puuntuotanto ja matkailu toteutuvat, kun tunnetaan metsien arvokkaat luontokohteet ja lainsäädännön velvoitteet. Oheiseen muistioon on koottu metsänomistajien ja matkailuyrittäjien käyttöön oleelliset tiedot arvokkaista elinympäristöistä, pohjavesialueista ja suojelun rahoituksista.
Miten löydän muinaisjäännöksen? 23.5.2007
Suomessa on löydetty yli 19 000 arvokasta kiinteää muinaisjäännöstä, joista yleisimpiä ovat kivikauden asuinpaikat. Miten kohteet on löydetty, miten kohdetiedot ovat saatavissa ja mitä lainsäädäntö velvoittaa? Tutustu selvitykseen ja johtopäätelmiin.
Viron metsissä monia kulttuuriperinnön kerroksia 20.3.2007
Viron metsien kulttuuriympäristöt avaavat suomalaisen silmiä näkemään erilaisia historian kerroksia. Tutustu kohteisiin esityksessä, joka on suppea otos Viron metsien monipuolisesta kulttuuriperinnöstä.
Metsäkulttuuria Lohjalla ja Saukkolassa 7.5.2007
Virolaisten opintomatka suuntautui Länsi-Uudellemaalle huhtikuussa. Päivän aikana tutustuttiin metsäkulttuurin hyötykäyttöön muun muassa osana matkailuelinkeinoa.
Villisian kasvatus Suomessa 17.4.2007
Selvitys kartoittaa villisian kasvatuksen mahdollisuuksia kestävän metsätalouden, riistatalouden ja metsämatkailun sivuelinkeinona. Riistankasvatus on uusi ja nouseva elinkeino, joka tarjoaa vaihtoehdon perinteiselle maa- ja metsätaloudelle. Villisikaa kasvatetaan lihan vuoksi, mutta voisiko sitä kasvattaa metsästykseen?
Näkyykö metsä matkailustrategiassa? 20.8.2006
Uudenmaan matkailustrategian 2007 - 2013 päämääränä on vahvistaa Uudestamaasta osaava ja omintakeinen matkailualue, jonka vetovoimana ovat meri, kulttuuri ja kansainvälisyys. Yhtenä kehittämiskohteena esitellään Sammatin Kulttuurikeskus Lönnrot, jonka tehtävänä on tuoda Elias Lönnrotin ajatuksia nykypäivään. Matkailustrategia oli lausuntokierroksella, tutustu hankkeemme kommenttiin.

Tulosta