Tulosta
Vesiensuojelu
Reilu kolmasosa hakkuualoista arvioitiin sellaisiksi, että niistä saattaa puunkorjuussa tai maanmuokkauksessa huuhtoutua ravinteita tai kiintoainesta vesistöihin. Näiltä arvioitiin vesiensuojelun onnistuminen erikseen ainespuunkorjuussa, energiapuunkorjuussa ja maanmuokkauksessa.
Vesistöjen ja pienvesien suojakaistojen leveydet arvioitiin vesiensuojelun kannalta riittäviksi valtaosassa hakkuukohteista. Hakkuuseen rajautuvien vesistöjen ja pienvesien rantaviivaa kertyi yhteensä 56 km. Vain
5 % vesistöjen suojakaistasta oli jätetty liian kapeaksi. Yleisin puute puunkorjuussa oli liian kapea suojakaista.
Sitä järeämpi maanmuokkaus kohteella on tehty, sitä tehokkaampia vesiensuojelumenetelmiä vaaditaan huuhtoutumien ehkäisemiseksi. Viime vuosina on pahimmat puutteet todettu ojitus- ja naveromätästysaloilla, jotka ovat usein maapohjiltaan reheviä ja hienojakoisia.
Pintavalutus tehokkain
Naveromätästysalojen vesiensuojelumenetelmistä tehokkain ja siten ensisijainen on pintavalutus, jossa vesi "suodatetaan" johtamalla pintavalutuskentän (esim. kosteikkopainanne tai rantametsäkaistale) läpi. Pintavalutusta oli käytetty 15 % ojituskohteista. Yleisin vesiensuojelumenetelmä oli lietekuopat, niitä havaittiin kolmanneksessa ojituskohteista.
Kaivukatkoja oli jätetty 20 prosentilla kohteista. Peräti 40 % navero- tai ojitusmätästyskohteista oli sellaisia, ettei niillä oltu käytetty mitään vesiensuojelukeinoja. Yleisin puute oli uusien ojien kaivaminen suoraan kiinni vanhoihin ojiin.
