Vesiensuojelu 2010

Reilu kolmasosa hakkuualoista arvioitiin sellaisiksi, että niistä saattaa puunkorjuussa tai maanmuokkauksessa huuhtoutua ravinteita tai kiintoainesta vesistöihin. Näiltä kohteilta arvioitiin vesiensuojelun onnistuminen erikseen ainespuunkorjuussa, energiapuunkorjuussa ja maanmuokkauksessa.

Vesistöjen ja pienvesien suojakaistojen leveydet arvioitiin vesiensuojelun kannalta riittäviksi valtaosassa hakkuukohteista. Hakkuuseen rajautuvien vesistöjen ja pienvesien rantaviivaa kertyi yhteensä 4 km. Vain 4 % vesistöjen suojakaistasta oli jätetty liian kapeaksi. Yleisin puute puunkorjuun vesiensuojelussa oli pahat urapainumat ojan/vesistön varressa.

Mitä järeämpi maanmuokkaus kohteella on tehty, sitä tehokkaampia vesiensuojelumenetelmiä vaaditaan huuhtoutumien ehkäisemiseksi. Viime vuosina on pahimmat puutteet todettu ojitus- ja naveromätästysaloilla, jotka ovat usein maapohjiltaan reheviä ja hienojakoisia.

Pintavalutus tehokkain

Naveromätästysalojen vesiensuojelumenetelmistä tehokkain ja siten ensisijainen on pintavalutus, jossa vesi "suodatetaan" johtamalla  pintavalutuskentän (esim. kosteikkopainanne tai rantametsäkaistale) läpi. Pintavalutusta oli käytetty 28 % ojituskohteista. Yleisin vesiensuojelumenetelmä oli lietekuopat, niitäkin havaittiin noin kolmanneksessa ojituskohteista.

Kaivukatkoja oli jätetty 26 % kohteista. Vielä jopa 30 % navero- tai ojitusmätästyskohteista oli sellaisia, ettei niillä oltu käytetty mitään vesiensuojelukeinoja. Yleisin puute oli uusien ojien kaivaminen suoraan kiinni vanhoihin ojiin.

Vesiensuojelun tulosten kehittyminen, aikasarja.

Rajaamalla puustoiset rantametsät hakkuiden ulkopuolelle edistetään maisemanhoitoa, vesiensuojelua ja talousmetsien biologista monimuotoisuutta. (c) Erkki Oksanen, Metla