Vesiensuojelumenetelmät

Metsätalouden aiheuttamalla vesistökuormituksella voi olla suurta paikallista merkitystä. Se vaikuttaa erityisesti pienillä metsätalousvaltaisilla valuma-alueilla ja latvavesissä. Kuormitusta aiheuttavat pääasiassa hakkuut, maanmuokkaus, energiapuun korjuu (kannonnosto), kunnostusojitus ja lannoitus.

Metsätalouden toimenpiteille on kehitetty runsaasti erilaisia vesiensuojelumenetelmiä. Esimerkiksi rakennetulla kosteikolla voidaan sitoa tehokkaasti kiintoainesta ja liukoisia ravinteita. Metsätalouden toimenpiteiden vesiensuojelumenetelmistä kerrotaan Vesiensuojelu -oppaassa ja Hyvän metsänhoidon suosituksissa. Hyvän metsänhoidon suosituksia uusitaan parhaillaan, ja uudet suositukset ilmestyvät tänä vuonna.

Vesiensuojelutoimien ensisijaisena tavoitteena on, että eroosiota tapahtuu mahdollisimman vähän. Toisena tavoitteena on, että vesiensuojeluratkaisuilla pysäytetään merkittävä osa vesiin joutuneesta kiintoaine- ja ravinnekuormituksesta. Vesiensuojelussa ei voida vaihtelevien olojen vuoksi noudattaa kaavamaista menettelyä, joten ratkaisut on harkittava ja valittava tapauskohtaisesti.

Kosteikko

Torsanjoen kosteikko, Ruokolahti. Laituriin on asennettu seuranta-asema, joka mittaa mm. veden virtaamaa ja pH-arvoa. Kuva: Samuli Joensuu 

Metsätalouden vesiensuojelun laadunseurannan tuloksia 1995-2010

Päivitetty: 25.07.11