Vesiensuojelusuositusten päivitys 2011-2012
Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio päivittää vesiensuojelusuosituksia nyt kolmannen kerran. Suositukset päivitetään vastaamaan nykyistä tutkimustietoa ja käytännön kokemusta metsätalouden vesiensuojelusta. Päivitys pohjautuu useisiin ohjelmiin ja sopimuksiin (kts. oikealla), joita on tullut edellisten suositusten jälkeen. Ensimmäiset suositukset tehtiin vuonna 1997, ja edelliset suositukset ovat vuodelta 2004. Edellisten suositusten pohjalta valmistui Metsätalouden vesiensuojeluopas.
Metsätalouden vesiensuojeluun liittyviä ohjeistuksia löytyy usealta eri toimijalta. Vapaaehtoista vesiensuojelua yksityismailla toteutetaan erilaisten oppaiden ja suositusten, toimijoiden toimintajärjestelmien ja työmaaohjeiden avulla. Parhaillaan päivityksessä oleva Tapion metsänhoitosuositukset ja Suometsän hoitoa koskevat suositukset (2007) sisältävät tietoa vesiensuojelusta. Omia maita koskevia vesiensuojeluohjeistuksia on Metsähallituksella Ympäristöoppaassa ja Metsäalan yrityksillä metsänhoitosuosituksissa. Metsäsertifiointistandardit (PEFC ja FSC) edellyttävät vesiensuojelun huomioimista.
Vesiensuojelusuositusten päivitys on osa valtakunnallista TASO–hanketta (2011-2013). Hankkeen tavoitteena on turvetuotannon ja metsätalouden vesiensuojelutason kehittäminen. Hankkeen vastuullinen toteuttaja on Keski-Suomen ELY-keskus ja pilottialueena toimii pääosin Saarijärven reitti.
9.5.2012 Metsätalouden vesiensuojelusuositusten julkistamistilaisuus
2.5.2012 Metsätalouden vsiensuojelusuositukset 2012- raportti (6 Mt)
21.3.2012 Artikkeli: Metsien vesiensuojelua päivitetään - Maaseudun tulevaisuus
Putkipato rakennusvaiheessa. Kuva: Tero Ojarinta
Uusi Kestävän metsätalouden rahoituslaki astuu voimaan aikaisintaan 2012 (2011)
Uusi vesilaki on astunut voimaan 1.1.2012 (2011)
Valtioneuvoston periaatepäätös vesienhoidon toteutusohjelmasta (2011)
Valtioneuvoston periaatepäätös vesienhoitosuunnitelmista (2009)
Euroopan meristrategiadirektiivi (2008)
Itämeren merellisen ympäristön suojelukomission (HELCOM) Itämeren suojelun toimintaohjelma (2007)
Valtioneuvoston periaatepäätös vesiensuojelun suuntaviivoista vuoteen 2015 (2006)
Itämeren ja sisävesien suojelun toimenpideohjelma (2005)
Valtioneuvoston periaatepäätös toimista Itämeren suojelemiseksi (2002)
EU:n vesipolitiikan puitedirektiivi (2000)
Itämeren merellisen ympäristön suojelussopimus (1980, uudistettu 2000)

Tulosta